Viimenen viikko pyörähti käynthiin tänhään! Huh :o Onhan se uskomatonta. Ja vaan niin ihanaa.

Ohjaaja-Marja muisti Suomen itsenäisyyspäivää niin, että hankki kirkon alttarille valkoset kukat, jotka oli solmittu siniselä nauhala. Ne näytti hurjan kauhniilta ja sai niistä ees vähän semmosta itsenäisyyspäiväfiilistä :)

Olen tämän vikan viikon meän kämpässä nyt yksin. Erika lähti eilen aamuaikasella bussila kohti Gaboronea, eli Botswanan pääkaupunkia. Erika viettää sielä viikon Botswana Music Campilla. Mirjam lähti tänhään aamula takas Mauhniin. Perjantaina Mirjam lentää Gaborohneen, mie matkaan sinne bussila. Kivaa kyllä saaha olla välissä ihan yksin! Ensimmäistä yötä yksin tuola kämpässä vähän jännitän, on sielä sen verran jänniä öitä vietetty :D Yhestä voisin kertoakki.

Yks perjantai-ilta täälä oli ollu ihan hurrrja myrsky, sato, tuuli, salamoi ja ukkosti ihan käsittämättömän paljon. Se oli just se myrsky, joka vei ihmisten taloista katot. Meiltä meni sähköt aika pian sen myrskyn alkamisen jälkheen, eikä ne tullu koko iltana eikä yönä takas. Laitethiin illala aikasten, varhmaan joskus puoli kymmenen aikhaan nukkuhmaan, ku ei nyt vaan oikein huvittanu istuskella pimeässä. Joskus puoli yhen aikhaan heräsin kuumuutheen ja kuulin, kuinka joku muovipussi minun sängyn vieressä vähän rapisi. Kännykän valola nostin niitä muovipusseja hieman peloissani, mutta ei sielä mithään ollu. Ajattelin, että ehkä oven alta tuli sen verran vetoa, että se liikutti niitä. No, hetken päästä se rapina jatku, ja niin selkeästi, että jou'uin toteahmaan itekseni, että täälä on joku eläin. Asiaa ei helpottanu se, että kaks iltaa sitte olthiin löyetty meän kämpästä jonku eläimen kakkaa, ja ku tiedustelthiin asiasta portinvartijamieheltä, se sano, että pienet eläimet, kuten hiiret, sammakot ja rotat käy päivisin sisätiloissa viilentymässä. Nähthiin sillä hetkelä ison, pulskan ja kamalan rotan juoksevan ihan läheltä meitä :D Ja se meän nurkista löytyny kakka oli kyllä sen kokonen, ettei mikhään hiiri sitä ole aikhaan saanu. Joooo. No, siinä sitte ihan kauhusta kankeana poimin jotain vaatheita päälleni ja menin herättähmään Erikan, joka luuli, että meile olhaan murtautumassa :DD No ei oltu, Maria ei vaan uskalla nukkua ku kämpässä on joku elukka. Menthiin kysyhmään ulkoa portinvartijalta, että voiskhaan se milhään tulla hakehmaan sen eläimen pois. No, se vähän hymähellen sitte tuli meän kämphään ja kännykkänsä valola meni sinne nurkhaan, missä näytin rapisheen. Erika seiso tuolila ja mie sängylläni ja Erika sanoki, että "I have seen women do this in the movies and now I am doing this myself!" :D Ja sitte jännityksen ollessa suurimmilhaan, mies nousee ja sanoo, että sielä on pieni sammakko. Meitä saatto vähän naurattaa :DDD Vartija vei sen sitte pois vähän huvittunheena, ihan syystä. Mutta ku se olis voinu olla vaikka mikä! Ja ku ei ollu sähköjä niin ei voitu ees kunnola nähä sitä :P

Eilen jumalanpalveluksessa, joka muuten oli taas vaan niin ihana ja lämmin, sanoin hyvästit seurakunnale. Siitä tuli kyllä aika haikea olo. Iltapäivälä lähethiin seurakuntaporukala käyhmään Tatisidingilla, joku 15 kilometriä Francistownista Gaborohneen päin, ku sielä yhestä perheestä on äiti kuollu perjantaina. Todennäkösesti hällä oli aids :( Täälä ku ihminen kuolee, sielä perheen kotona vietethään ilmeisesti ainaki hautajaishiin asti iltasin rukous- ja lauluhetkeä.

Nyt voisin jatkaa töitä, eli kummikirhjeitten kirjekuorien sulkemista :D Kirjotin Masasin päiväkoin ja Francistownin koululaisten kummikirhjeet, jotka siis menee Suohmeen kummeile. Se oli oikein mukava tehtävä kyllä :) Kummeja on vaan aika paljon, ja osotheitten kirjottaminen, kirjekuorien sulkeminen ja postimerkkien laittaminen on vähän puuduttavaa hommaa.

Ihanaa itsenäisyyspäivää! (:

On ollu melkonen tauko kirjottelussa. Tapahtunu on paljon, niinku ehkä saatatta tietääkki. Swazimaassa harjottelussa ollu luokkatoverimme kutsuthiin pois tästä maailmasta 9.11. Ei sitä vieläkhään tajua, eikä tajua varhmaan vielä pitkhään pitkhään aikhaan. Välilä on ihan uskomattoman vaikeaa tajuta ja ennen kaikkea hyväksyä Jumalan suunnitelmia. Onneks niihin saa silti luottaa.

Täytyy muuten sanoa, että nyt tajuan, miks siitä ekasta satheesta sanothiin ettei se ollu vielä mithään. Täälä on nimittäin ollu aikamoisia satheita sen jälkheen. Ja monta ihan todella, todella kovaa myrskyä. Yks yö heräthiin Erikan kans molemmat ukkosheen ja salamointhiin ja täristhiin molemmat kauhusta :D Lopulta ehkä reilun tunnin valvomisen jälkheen uskallethiin mennä takas nukkuhmaan. Sen jälkheen täälä on ollu myös sellasia myrskyjä, joissa puita on kaatunu ihan urakalla. Yks myrsky vei ihmisten asunnoista kattoja. Täälä oli seurakunnassa keräys yhen seurakunna naisen pois lentänheen katon takia.

Viime viikko meni Shashen Raamattukoulussa lasten ja nuorten leirilä, jonka teema oli I am fearfully and wonderfully made. Leirilä oli jotain 60 lasta ja nuorta, että ääntä ja meininkiä ihan riitti joo :D Aamusin herätys oli 5.45 ja päivä alotethiin 45 minuutin aamujumpala. Voitta uskoa, että tämä hemmoteltu suomalaispenska valitti kaikki aamujumpat tuota suurta kurjuutta suomeks Mirjamille :D Ei niitä sitte kahtena vikana aamuna enhää ollu, ku kaikki muutki tais olla niin väsyhneitä, että vähän pitemmät unet kelpas muillekki.

Leirilä saathiin kyllä välilä vähän kohata pieniä kulttuuritörmäyksiä siinä, miten lapshiin suhtau'uthaan ja näin. Meilä oli mm. yks lopulta vähän isoks paisunu lyömisepisodi, ku Mirjam ja mie molemmat tahoillamme nähthiin yksien ohjaajien lyövän lasta. No, kyllä ne saathiin onneks selvitettyä, myös niitten lasten kanssa, mutta jäi siitä silti aika hölmö olo. Lisäks täälä on aika vahvasti vallala semmonen nolaamisen kulttuuri - esim. jos lapsi vastaa väärin tai sanoo jotain vähän hassusti niin kaikki - myös ohjaajat - nauraa, eikä ainakhaan minun näkökulmasta katottuna mitenkhään kivasti, vaan vähän sillä laila pilkallisesti. Lapsia saatethaan myös väkisin laittaa luokan etheen vastaahmaan johonki kysymyksheen, vaikka ne tosi selkeästi ei tahtois tulla ja ujostelee hurjasti. Se tuntu ikävältä. Mutta mutta, näin muuten leiri meni kyllä oikein kivasti ja oli hyvä ja mielenkiintonen kokemus. Tehthiin sielä minun opastuksella perinteisiä riparin positiivisuuslappujuttuja. Yhtenä päivänä mulle kirjotethiin siihen setswanaks "you are lighter than Brazilians". No, tottahan se on :D Mirjam ja mie myös päästhiin opettahmaan nuorille yhtenä päivänä Jumalan rakkauesta. Se tunti meni kivasti :)

Viimesenä iltana vietethiin jouluaattoa. Sali oli koristeltu tosi kivasti, keskelä oli (muovi)kuusi ja seinilä nättejä jouluvaloja. Kattovalot sammutethiin ja vain jouluvalot oli päälä, ja sitte laulethiin Mary's Boychild ja sitte tätä tyttöä alko kyllä itkettää, nimittäin ensimmäistä kertaa tänä vuona sain oikein todellisen jouluolon. Ei joulun tuloa täälä vain oikeasti tajua ollenkhaan, ku on vaan ihan sikakuuma ja aurinko paistaa jatkuvasti :D Joulu voi tulla aika rysäyksellä sitte ku pääsee Suohmeen.

Kerronpa vähän yhestä aivan ihanasta perheestä, johon olhaan kirkossa tutustuttu, Tansaniasta kotosin oleva Minjojen perhe. Perheeseen kuuluu isä, äiti, kaks poikaa, Davis ja Emmanuel ja Shea(?)-niminen tyttö. Noin kaheksan vuotta sitte kolmas heän pojista kuoli leukemihaan. Tämä perhe on ihan käsittämättömän ihana, en vaan voi kuvailla kuinka sydämellisiä ne on :) Mister Minja kutsuu meitä sen tyttäriks, ja sanoo, että hällä on etuoikeus olla näitten tyttöjen afrikkalainen isä :D Pari kertaa olhaan käyty niitten kotona syömässä Mrs. Minjan mahtavia ruokia, juttelemassa ja viettämässä aikaa. Viime kerrala Mrs. Minja anto meile ihanat tansanialaiset kankhaat, joita voi käyttää esim. hamheena. Viime viikola se toimi meile ite tekemänsä paiat ja hamheet. Ja ne on vain perheenä niin ihana, ne vaan näyttää viihtyvän niin hirveän hyvin yhessä ja voi että :) Tuota perhettä tulee kyllä ihan hirvittävän kova ikävä!

Olis vaan niin paljon kaikkea kerrottavaa, mutta nyt alkaa aika loppua. Ootelhaan täälä kirkola jouluaterian alkua. Sen pitäis alkaa kuuelta, mutta mie vähän epäilen, ettei se vielä kuuelta ihan ala :D

Yheksän yötä ja olen kotona. Se tuntuu kyllä tosi hyvältä, koti-ikävä on nimittäin ihan tosi kova. Mutta mie tiän kyllä, että pian Suohmeen pääsyn jälkheen alan ikävöihmään tänne takas. Matkustelu on aika hullua, ku tuntuu, että sitä tehessä jakelee pieniä paloja sydämesthään eri puolile maailmaa.

Halauksia sinne rakhaat <3 !

Eilen illala sade sitte tuli :) Kunnollinen sade! Se on jo monta paivaa vahasen antanu merkkeja itesthaan, saanu todella oottahmaan ittehaan, ja eilen se ihan oikeasti tosiaan tuli! Se oli ihanaa. Sato, tuuli, salamoi ja ukkosti, ja sain kastua aivan maraks. Satheessa vietettyjen hetkien jalkheen oli ihanaa menna sisale, kietoutua pyyhkeesheen ja katella ulos sita myrskya. Ja jua kuppi rooibosia. Ei se myrsky kovin kauaa kestany, mutta kuitenki :) Kunpa satais lisaa!

Elama taala on aika rauhallista ja verkkasta. Se on mukavaa, nautin siita. Illat menee lahinna lueskellessa ja kirjotellessa, joskus saatan vahan katella telkkaria. Koska illat on usein aika tyhjia, ikava paasee hiipihmaan miehleen aika kovasti. Eilen illala tuon saderiemun jalkheen tuli kuitenki taas semmonen hurja onnellisuusolo, melkein kasittamaton, epauskonen olo siita, etta mie nyt tosiaan olen Afrikassa. Tuntuu vahan hullulta, etta viela kuus viikkoa taala vietetyn ajan jalkheen voi vaan yhtakkia tulla semmonen fiilis, etta alkaa melkein itkea ku vaan hoksaa ajatella, miten upeaa, miten ihanaa tama onkhaan! Vou :) Tuo iltojen tyhjyys antaa myos mulle aivan ennennakemattoman paljon aikaa lukea Raamattua, ja se jos mika on mahtavaa!

Tama oli nyt tammonen pikapaivitys tahan paivan alkhuun, halauksia sinne kotia ja ihanaa tiistaipaivaa! (: ♥

Heipa hei taas! Aika kuluu kylla hurjaa vauhtia. Viikon paasta olhaan jo harjottelun puolessa valissa. Mitas ihmetta? Tuntuu hassulta kylla, ei viela ihan tuntuis silta, etta ihan kohta jo puolet tasta kolmesta kuukauesta on kulunu :o Toishaalta olen ilonen, etta aika menee nain nopeasti, ku no niin, se koti-ikava.

Tanhaan on ollu hyva paiva, jalheen kerran :) Ja KUUMA. Joku 39 astetta on ollu vissiin tanhaan, huhhuh. Kunpa satheet alkas! Eihan sita tia, vaikkei niita tulis ollenkhaan. Huh. Aamula lahethiin Bonolon kanssa kayhmaan yhen perheen luona. Niitten tykona olhaan kayty monta kertaa aiemminki, eilen viimeks. Eilisella kaynnila yks perheen tytoista kerto, ettei ole voinu menna kouhluun, koska isansa myi hanen koulukengat, koulupukhuun kuuluvat siis. Bonolo tietenki suivaantu siita kovasti, ja puhu siita sille isale, joka on toissa taala kirkola puutarhurina. No, isahan kiisti sen ja vaitti tyttarensa valehtelevan. Hmm. Tanhaan ku menthiin kayhmaan, paikala oli isoaiti ja kolme lasta. Isoaiti pyys meilta rahaa. Ehotin Bonololle, etta voitas kaya ostamassa heille ruokaa. Kaythiin ostamassa omppuja, leipaa, appelsiinimehua ja pieni pussi karkkia lapsille. Kylla ne ainaki ilolla otethiin vasthaan!

Vahan muitaki asioita hoielthiin, ja sitte olthiin hetkisen aikaa taala toimistolla. Masasin, eli paivakoin lapset harjotteli joulukuvaelmaa kirkossa ja menin kattelehmaan sita hetkeks. On vaan eelheen niin uskomatonta kuunnela sita volyymia, jolla nuo muksut "laulaa" :D Lopuks ne tanssi pitkhaan, sita oli hirmu hauskaa katella. Sitte ne tuli pihalle telmihmaan. Mulla on aina vahan huoli ku ne menee ympariampari tuola ja muksii toisihaan ja hyppii sinne sun tanne, eika hoitajat minun nakokulmasta ihan hirvean tarkasti kattele niitten perhaan. Tanhaanki jonku puolen tunnin aikana hain kolme lasta sielta itkemasta, yhella oli polvi ruhjeilla ku han oli juossu liian kovaa ja kaatunu, toisella oli kasvot ja hiukset ihan taynna hiekkaa ja rakaa oli pitkin naamaa ja kolmatta joku toinen lapsi vahan muksi ja lisaks kaessa oli pieni haava. Oivoi. Paasee kylla laastaroihmaan, pesehmaan, pitahmaan sylissa ja lohuttahmaan! Ihania pienia. Mutta tosiaan vahan kummastuttaa ku ne saa vaan menna siela aika hyvin ilman mithaan! Ehka tuommosia pienia naarmuja ja itkuja ei ajatella niin vakaviks jutuiks.

Kaythiin Bonolon kans myos yhen koulun jossain juhlassa, siela kai jaethiin stipendeja tai jotain palkintoja tai jotain. En ihan tajunnu :D Yks tytto, joka on ollu taala kirkola lukutaitoluokala viis vuotta sitte, sai monta palkintoa. Mahtavaa :) Se on kylla hirmusen fiksu tytto! Olen tavannu hanet aikasemmin taala kirkola. Keskiviikkona nuo koululaislapset kirjotti semmoset esittelyt itesthaan englanniks, etta mie oppisin tuntehmaan niita vahan paremmin. Tama tyttonen kirjotti siihen papehriin mm., etta "Lutheran Church helped me in my life, especially in my education. I don't know how to thank." Voi toista :) Yks poika kirjotti, etta han haluais tulla isona poliisiks, jotta han vois pidattaa ne, jotka ei kunnioita lakia, koska han haluaa Botswanan olevan rauhallinen maa. Mutta niin, oli ihanaa seurata sita tapahtumaa. Ku lapsi sai palkinnon, se kavi hakemassa sen sielta eesta ja sitte hanen aiti tai isa (tai joku muu sukulainen) juoksi hanta vasthaan ja oikein kaappas sylhiin ja otti sen palkinnon taltheen. Aina valila alko soia musiikki ja muksut vaan jammaili. Huippuja.

Huh ku tama kuumuus vasyttaa. Lisaks sain taas viime yona taistella saaskikavereitten kanssa. Onneks huomena on lauantai ja voi nukkua vahan pitemphaan!

Olen nakohjaan ottanu tavaks laittaa tahan lophuun jonku Raamatun kohan, tehenpa sen siis nytki (:

Mutta ne, jotka kysyvat tahtoasi,
iloitkoot ja riemuitkoot sinusta.
Ne, jotka panevat toivonsa sinuun,
saakoot aina sanoa: "Suuri on Herra!"
Mina olen koyha ja avuton,
mutta sina, Herra, pidat minusta huolen.
Sina olet apuni ja pelastajani.
Jumalani, ala viivy!

Ps. 40:17-18

Ohoi, viimesimmasta blogipaivityksestani onki jo ehtiny vierahtaa muutama tovi. Pahoitteluni siita, rakhaat lukijani! :D Vaikka nettimahollisuuksia mulla on taala oikein todella saannollisesti, koskapa taala harjottelupaikkani toimistolla on kone, jota saan hyvinki vaphaasti kayttaa, harvoin on semmosta aikaa, etta oikein ehtis paneutua kirjottahmaan. Nyt tahon kuitenki ees hitusen verran saattaa kuulumisiani ja elamaani ajan tasalle!

Kuten Facebookissa olen kertonukki, vietin viime viikonlopun leirimeiningeissa. Tsholofelong jarjesti mother's retreatin Shashen Raamattukoulun tiloissa. Tuo Raamattukoulu on ehka jonku 25-35 kilometria Francistownista johonki suunthaan :D Leiria eeltava viikko kuljethiin koeissa muistuttelemassa aiteja leirista. Perjantaina, leirin alkamispaivana sitte viela kaythiin monessa koissa yrittamassa saaha aiteja tulehmaan - moni nimittain peru ihan viime hetkella. Se harmitti kovasti. Lopulta aiteja kuitenki tuli 13, ja se on oikein hyva maara, ku tammonen leiri, tai workshop, niinku taala ylheensa sanothaan, jarjestethiin nyt ensimmaista kertaa.

Workshop meni oikein mukavasti. Setswanaahan siela lahinna puhuthiin, etta olthiin Erikan kanssa suurimmaks osaks melko laila pihalla ja keskustelun ulkopuolela, mutta valilla saathiin joku tyontekija tulkkaahmaan, niin, etta olthiin ees jotenki huterasti karryila. Perjantai-ilta meni lahinna majottautumisessa, syomisessa ja tutustumisessa. Illan lopuks ihana 20-vuotias tytto Priscilla piti hartauen, jossa han puhu psalmista 139. Se psalmi - monien muitten psalmien ohella - on kylla aina vaan niin uskomattoman upea! ♥

Nukuthiin Erikan kanssa pienehkossa kahen hengen huohneessa, jonka hetekasangyt oli sen verran huterat ja upottavat, etta paaythiin molemmat nukkuhmaan lattialla patjan kanssa. Ensimmainen yo oli melkosta saaskitaistelua - tuli oikein elavasti miehleen Anun ja minun eras aiti-tytarpurjehusleirin telttayo - enka saanu nukuttua ku ehka nippa nappa tunnin tai jotain sinnepain. Aamula heratys oli kuuelta (riparien kello kasin heratys alkaa tuntua aika kevyelta!), ja aamu alko napsakasti jumpalla. Huhu :D Sen jalkheen kommin kylla viela hetkeks takas patjalle peiton alle ja menin sitte aamupalale puoli kasilta. Lauantaina oli mm. "luento" vanhemmuuesta, jossa kahen draamanaytelman avulla kasitelthiin ja pohithiin hyvaa ja huonoa vanhemmuutta. Keskustelussa kasitelthiin mm. sita, miten lasta voi auttaa ja tukea koulunkaynnissa, kuinka tarkeaa koulussakayminen ja laksyjen tekeminen on yms. Draamassa huonossa vanhemmuuesta puututhiin tosi hienosti kylla vaikeishiinki aiheisiin. Olin yllattyny, etta siina kasitelthiin lapsen seksuaalista riistoa ja perhevakivaltaa. Vahan harmitti, ku en tietenkhaan ymmartany keskustelua, mita vanhemmat ja tyontekijat kavi. Mutta paljon ajatuksia aiteilta naytti tulevan!

Paivan aikana saathiin kuulla myos sairaanhoitajan luento rintasyovasta, joka myos heratti runshaasti keskustelua. Muuten paiva meni leikkien ja pelaillen, syoen, jutellen ja ihan vain oleillen. Illala sitte katothiin Jeesus-elokuva, joka sisaltaa koko Jeesuksen elaman Luukaan evankeliumin mukhaan. Leffa on tehty joskus 70-luvulla, ja Erikaa ja minua valilla vahan huvitti sen yksinkertasuus yms., mutta uskon, etta monet aitit oli tosi vaikuttunheita siita - he eivat varhmaan kovin monia elokuvia ole nahneet. Ristiinnaulitsemiskohta erityisesti sai kylla kaikki hiljenehmaan. Sunnuntaina jumalanpalveluksessa meininki oli mahtavaa kylla. Kasittaakseni suurin osa noista aiteista ei kay missaan kirkossa, joten oli kylla hammastyttavaa, miten hyvin ne osas kaikki jumalanpalveluksen laulut ja miten ilosesti ja voimallisesti ne laulo! Paasin jumiksessa myos rukoilehmaan ihmisten puolesta. Se tuntu hyvalta ja oli ihanaa, vaikka aluks olinki vahan hammentyny siita, etta mihin minua nyt oikein pyyettiinkhaan :D

Ilmeisesti aitit myos nautti leirista, ja jotku kuulemma jo kyseli, etta milloin on seuraava tammonen. Mainiota :) Vahan harmillistahan se on, ku ite ei voi juuri osallistua, ja kielimuurin takia on vaikea saaha kontaktia aiteihin, mutta kylla mie kovasti tykkasin tuosta viikonlopusta. Oli hienoa naha, miten aktiivisesti ja innokhaasti nuo monet tosi vaikeissa oloissa ja elamantilantheissa elavat aitit oli mukana tuola!

Talla viikola olhaan Bonolon ja Jermainen kanssa selvitelty yhen 18-vuotihaan kehitysvammasen tyton tilannetta. Viime viikola noita kotikaynteja tehessamme minun silhmiin sattu selvasti kehitysvammanen lapsi, jota arvelin ehka 13-14-vuotihaaks pojaks. Kuulin myohemmin, etta han on 18-vuotias tytto, ja kuuromykka, eika osaa kovin hyvin kavella. Eilen kaythiin hean tykona uuesthaan ja jutelthiin pitkat tovit taman tyton aitin kanssa. Taman tyton tilanne on tosi vaikea, eika oikein viela tiieta, mista saatas apua. On tosin onneks monia paikkoja, mista voihaan kysella, ja vahan olhaan jo kyseltykki ja myos kehotettu sita aitia kyselehmaan. Pyytaisin nyt teilta kovasti rukouksia taman tyton puolesta! Erityisesti minua jannittaa ja pelottaa se, etta jos ei loyeta mithaan ns. helppoa tapaa auttaa hanta (esim. kuntoutuspaikkaa Francistownista), lopahtaako tama juttu kokohnaan ja jaako han eelheen ilman apua, tukea ja kuntoutusta. Joten nyt todella, todella pyyan, etta rukoiletta, etta Jumala varjelis tata tyttoa ja hanen perhettaan ja nayttais tien, jolla me pystyttas auttahmaan heita.

Semmosia talla kertaa. Meila on suuri ja hyva Jumala, on upeaa saaha huomata se koko ajan selvemmin! (: Jes!

"Taivaasta Herra katsoo meita,
han nakee kaikki ihmislapset.
Korkeudestaan han valvoo maata,
kaikkia, jotka siina asuvat,
joiden sydamen han itse on luonut,
joiden teot han kaikki tuntee."

Ps. 33:13-14

Vasyttaaaaa! Nukun yoni taala aika levottomasti, ja olen tullu siihen tuloksheen, etta se todennakosesti johtuu tuosta malarialaakheesta, Lariamista. Naen joka yo koko ajan unia, valissa aika levottomiaki, vaikken onneks mithaan hirveita painajaisia ja herailen myos oikeasthaan joka yo ainaki kerran. Ja kylla tama jatkuva kuumuuski vaikuttaa vasymisheen, olo on aika vetamaton aina valilla. Mutta tuosta Lariamista, olen kylla ihan tyytyvainen, etta olen selvinny sen kanssa nain vahilla sivuoihreilla, ku se monille on aiheuttanu kaikkea ihan hullua ja hurjaa.

Tanhaan tulin tanne toimistolle vasta yheks. Soin ensin hyvaa ruokaa ja sitte kahen maissa alethiin Jermainen, Dimphon ja Marjan kanssa lajittelehmaan tanne lahjotuksina tulheita vaatheita naisten, miesten, nuorten tyttojen, pienten tyttojen ja pienten poikien pinoihin. Reilu pari tuntia siina meni, niita vaatheita oli kylla tosi paljon! Niita sitte lahjotethaan taalta niita tarvitteville :)

Muut lahti koteihinsa, mutta mie paatin jaaha tanne taas vahan datailehmaan, ku kuuelta kirkola alkaa kuoro, ja tahon menna sinne mukhaan. Siela on niin mukava tunnelma ja ne laulut on ihania :) On kiva olla mukana siela, vaikken ite mikhaan laulaja olekhaan.

Tormaan taala jatkuvasti siihen, etta minua luulhaan paljon vanhemmaks ku mita olen. Talla viikola yks paiva taksikuski repes naurahmaan ku sanoin sille, etta olen 21. Olin tietty ihan etta mitas naurettavaa siina nyt on, ja se oli vaan etta ku han ihan luuli etta mie olen jotain ainaki 26. No, kiitos vaan...? :D Vaikka siitahan se taitaa johtua, etta taala varhmaan monet ajattelee, etta taytyy olla jo vahan vanhempi, tehny toita kauan ja nain, etta voi olla mahollisuus ja varaa lahtea nain kauas kotoa. Sitte yritan vain selittaa, etta mie siis olen opiskelija viela, ja tama etta olen taala, on osa minun opiskeluja. Onhan se ihan hurjaa, etta on mahollisuus lahtean ihan toisele puolele maailmaa tekehmaan osan opiskeluisthaan ja hyvanen aika, koulu viela tukee sita rahallisesti!

Paivan Raamatun kohta:

Jo ennen kuin he kutsuvat, mina vastaan,
kun he viela esittavat pyyntoaan, mina jo
toteutan sen.

Jes. 65:24.

♥

Nyt kuohroon! :)

Francistown, viimein ja nyt pitkaks aikaa. Hyva nain :) Tuntuu hirmu kivalta olla taala. Olen nyt taala Tsholofelongissa toimistolla vahan datailemassa. Tanhaan aamula vahan palaveerathiin siita, etta mita minun tyonkuva nyt tuleekhaan sisaltahmaan. Tehen ainaki kotikaynteja (en toki yksin!), sitte olen mukana kahen viikon paasta viikonloppuna olevalla vanhempien virkistaytymisviikonlopussa, Masasi-paivakoissa silloin ku on aikaa ja tahon kaya siela, marraskuun lopulla olevan lastenleirin suunnittelua... Ja sitte seurakunnan nuorten juttuja tulee kans jonku verran olehmaan. Olen innoissani kylla! Tanhaan jo tehthiin Jermainen, ihanan 22-vuotihaan taala Tsholofelongissa tyoskentelevan tyton kans kotikaynti, mutta siela ei ollu ku joku mies paikala, joka kerto, etta lapset on koulussa - mika oliki siis kasittaakseni paasyy siihen, miks menthiin siela kayhmaan. Tuon perheen lapset ei naet ilmeisesti kay kovin saannollisesti koulussa. Huomena menhaan kai kayhmaan siela lasten koulussa kysymassa opettajilta niitten koulunkayntitiheyesta.

Taala on muuten kahen tunnin ruokatauko! :D Se on aika mainiota. Kerkeaa ottahmaan paivatorkut ja kaikkea. Jes.

Aina ku en paase konheele, tulee hirveasti miehleen kaikkea mita pitais kirjottaa, mutta nyt paa on ihan tyhja. Ohhoi.

Raamatun kohta, joka eilen iski aika kovaa:

Minun ajatukseni eivat ole teidan ajatuksianne,
eivatka teidan tienne ole minun teitani,
sanoo Herra.
Silla niin korkealla kuin taivas kaartuu
maan ylla,
niin korkealla ovat minun tieni
teidan teittenne ylapuolella
ja minun ajatukseni
teidan ajatustenne ylapuolella.

Jesajan kirja 55:8-9

Niin. Kiitos siita.

Tanhaan Kasane! Saavuthiin tanne reilu tunti sitte, aamula lahethiin kaheksan bussila (joka lahti lopulta puoli yheksan jalkheen ja oliki kombi, eli pikkubussi) Francistownista tanne. Matka kesti reilu kuus tuntia. Mukava mies jutteli mean kanssa pitkat tovit, taala on kylla niin mainiota ku juttuseuraa loytyy aina ja ihmiset on hirmu kiinnostunheita meista ja kyselee kaikkea Suomesta ja mean opiskeluista ja on niin ystavallisia :) Se on kovin mukavaa. Matkala nahthiin myos ihan tien vieressa norsu! Vaikka olhaan niita jo monta Maunissa jokiajelureissulla nahty, niin oli se kylla ihmeellista, ja viela ku nyt se naky ihan tien vieressa! Olthiin ihan innoissamme niista ja ihmiset nauro meile kovasti :D

Huomena on Botswanan kansallispaiva, ja sen yhteyessa on neljan paivan loma. Niinpa meila ei juuri ole tekemista Francistownissa, joten paatethiin teha tama Kasanen-reissu nyt. Majotuthaan taala tuollasessa hirmusen sympaattisessa ja natissa Waterlily Lodge -nimisessa hotellissa. Huomena olis tarkotus menna tsekkailehmaan Victorian putouksia Zimbabwen puolele :) Perjantaina menhaan todennakosesti jonnekki safarireissule ja sitte ehka taalaki semmoselle jokiajelulle. Victorian putouksien nakemista ootan kylla kovasti, ne on kuulemma aika mielettoman upeat! Ja hauskaa menna kayhmaan Zimbabwen puolela.

Lauantaina matkathaan sitte takas Francistowhniin, ja Mirjam Mauhniin. Maananataina tyot oikeasti viimein alkaa. Tuntuu kylla ihanalta sitte viimein paasta oikeasti tekehmaan tata virallista harjottelua :) Olen myos hirmu ilonen siita, etta olhaan nyt nama kolme ekaa viikkoa saatu viettaa talla laila maahan tutustumisen merkeissa, se on ollu kylla mainiota. Vaikka kyllahan tama reissailu aika vasyttavaa on toki. Mutta on ollu ihanaa naha jo niin monta kaupunkia tassa heti alussa! Saa oikeamman ja laajemman kasityksen Botswanasta, ku etta jos olis ollu vaan Francistownissa. Tamaki on pinta-alathaan niin tosi iso maa, etta eri puolila on hirmu erilaista. Ja tietty Francistown isona kaupunkina on tosi erilainen ku vaikka pieni maalaiskaupunki Maun tai tama Kasane.

Taytyy tunnustaa, etta kylla se koti-ikavaki on jo vahan hiipiny miehleen. Niin paljon ku taala olosta nautinki ja niin ihanaa ku taala onki olla, totta kai rakhaita ihmisia tulee ikava. Mutta ehka se tasta sittekku paasee oikeasti asettuhmaan Francistowhniin ja tulee se "valivaihe" :)

Olis niin paljon kerrottavaa! Harmillista, etten ole paassy pitkhaan aikhaan konheele niin, etta olisin ehtiny kirjottahmaan. Tuntuu, etta on jaany kamalasti kaikkea pois taalta.

Kerron lyhyesti vahan Gaboronen reissusta. Lahethiin Gaborohneen eli paakaupunkhiin kahen lahetin kanssa sunnuntaiaamuna Francistownista ja takas lahethiin tiistaina iltapaivala. Gaboronessa tutustuthiin maanantaina kaupunkhiin ja sitte Lahetysseuran tyohon siela, mm. musiikkityohon seurakunnassa. Tiistaina kaythiin HIV/AIDS-tukikeskuksessa. Se oli mahtava paikka. Se on siis paikka, josta virusta kantavat ihmiset saa ruokaa ja keskusteluapua, voi teha erilaisia aktiviteettaja ja tavata muita ihmisia. Laulethiin niile siela Pohjalainen uskontunnustus ja Rauhanruhtinas ja sitte ne laulo meile :) Se oli hirmu ihanaa.

Maanantaina Gaboronessa nahthiin muuten ihan hillittoman iso hamahakki. Se oli aika inhottavaa :D Mutta niinku Karo sano, naitten Afrikan hamahakkien jalkheen ei taia Suomen hamahakit enhaa ihan hirveasti pelottaa!

Kovasti terhveisia ja halauksia taalta sinne rakhaaseen Suohmeen. Oletta ajatuksissa ja rukouksissa! :*

Enkö vaan osaa kunnola käyttää tätä bloggeria, vai mikä on, ku en pysty ite nyt kommentoihmaan muitten kirjotuksia enkä omianikhaan kirjotuksia, enkä meinaa milhään löytää kaikkia ite kirjottamiani päivityksiä! Jos joku tietää, missä on vika, niin kerro pliis! :) Lisäks kaikki muitten lähettämät kommentit minun bloghiin ei tule perille, vähän harmillista se.

No niin, mutta nyt pikasta päivitystä vähän taas. Tällä hetkelä olhaan siis Maunissa, joka onki melkein ku rakas ensimmäinen muu-ku-kotikoti-kotini, eli rakas Maauuni! Tosin vain nimelthään :D Bussimatka tänne kestiki lopulta kuus ja puoli tuntia, mutta meni minusta ainaki aika kivuttomasti. Vessaan pääsi tälläki välillä, eikä ees tarvinnu pelätä sitä, että bussi olis jättäny! :D Vähän ennen Maunia tosin oli joku ihme tulli, jonka tarkotuksena oli estää Maunin aluheelle sellasten esihneitten pääsy, joilla voi vahingoittaa aluheella olevia eläimiä. Tai ainaki niin Erikan ja minun takana istuva meän turistiophaana matkan aikana toiminu mukava mies kerto :D En sitte nyt ihan tiä, että tajuthiinko tuota ihan oikein, tämä täkäläinen englannin aksentti tuottaa vähän ymmärtämisvaikeuksia välillä. Olthiin vähän häääh tuosta selityksestä, ehkä häätyy vielä tarkistaa tältä Maunissa olevalta lähetiltä Venlalta.

Maunin ohjelhmaan kuuluu semmosta, että huomena menhään päiväks täälä olehvaan Thuson luterilaisheen kuntoutuskeskuksheen, tutustuthaan sen työhön ja eri osastoihin. Se on siis kehitysvammasten kuntoutuskeskus. Huominen tosiaan menee sielä, ja sitte illala ehkä yks tämän Venlan paikallinen ystävä tulee tekehmään meän kanssa ruokaa ja sitte ihan vain olhaan kai täälä kotosalla. Keskiviikkona suunnitelmissa olis lähteä jonnekki kanoottiretkelle, toivottavasti päästhään sinne! Olen ihan innoissani siitä, kunpa se onnistuis :)

Unohin muuten kertoa, että eilen sunnuntaina sen jumalanpalveluksen jälkheen ku vähän kauempana kirkosta Gerald Estatella asuvat ihmiset ootteli siinä kirkon pihalla kyytiä kotia, yks vanhempi mma pyysi minua istuhmaan niitten kanssa puun siimeksheen. Menin siihen sitte istuskelehmaan, jutelthiin vähän jotain ja yks lapsi, jonka olin jo aiemmin nähny, pyys minua ottahmaan kuvia siitä :D <3 "Snap, Maria!" No, miehän sitte otin. Lasten kuvaaminen on ihanaa, ku ne on ihan riemuishaan kamerasta, mutta välillä vähän hurjaaki, ku ne on niin vauhkoja, melkein tönii vaan toisihaan ja sitte vähän pelkään välillä kameraniki puolesta sitte ku näytän niitä kuvia niille ja ne meinaa repiä sen käsistä :D Voi pieniä. Mutta niin, tosiaan sitte ku se auto tuli ja porukka meni sinne, autoin sitä vanhempaa naista nousehmaan ylös ja nostin sille sen virsikirjan ja jonku toisen kirjan maasta. Se sitte hymyili mulle ja sano, että "you are my daughter now!" Voi miten hämmennyin ja ilostuin siitä, oli kyllä ihanaa kuulla sen sanovan noin! :)

Mutta nyt nukkuhmaan, huomena pitää herätä jo kuuen maissa. Huomena illala saan toivottavasti laitettua kuvia tänne :) Heihei ja hyvää yötä Jeesus myötä!

Kirjotin eilen tanne pitkan patkan, enka nyt tia, etta nakyyko se kaikille. Ite naen sen valilla ja valilla en :D Omituista.

Nyt on vahan kiire (tai ei kiire, mutta en viitti olla tassa toimiston konheela enhaa kauan ku Erika jo oottelee minua :p), niin kirjotan vain nopeasti vahan tasta paivasta. Aamula kaheksalta, tai lopulta aika paljon kaheksan jalkheen alko taala kirkolla englanninkielinen jumalanpalvelus. Se oli mahtavaa, tykkasin paljon. Meat esitelthiin ja se oli mukavaa :) Sitten sen jalkheen ehka noin vartin tauon jalkheen alko setswanankielinen jumalanpalvelus, jonne jain myos. Ja se se vasta MAHTAVAA oli!! Siela oli tosi paljon enemman porukkaa ku tuossa ekassa jumiksessa, ja ei vitsi, se oli nyt tosiaan sita paljon puhuttua afrikkalaista seurakuntameininkia! Siela tanssithiin, laulethiin ja ylistethiin niin upeasti, voi apua miten hienoa ja ihanaa se olikhaan! :) <3 En tietenkhaan ymmartany siela juuri mithaan, mutta Raamatun-tekstien kohat sanothiin myos englanniks, niin pystyin ettihmaan ne Raamatustani ja saarnan aikhaan luin itekseni Raamattua ja muu aika sitte oliki lahinna ylistysta ja sellasta, niin se lahes kolme tuntia (eika siina ajassa ehtoollista :D) meni ihan vauhilla. Voi etta miten nautinki siita. On mahtavaa naha tama ilo mika taala on jumiksessa koko ajan, voi aaaaa miten upeaa! Voisin vain hehkuttaa sita ties kuinka kauan :)

Huomena lahethaan Erikan kanssa bussilla Mauhniin, sinnekki on jotain vajaan kuuen tunnin bussimatka. Meanluokkalainen Mirjam on Maunissa harjottelussa, niin menhaan tutustuhmaan siihen paikhaan. Torstaina tulhaan takas tanne Francistowhniin Mirjamin ja joittenki lahettien kanssa, olhaan taala muutama paiva ja sitte lahethaan viela Gaboronessa kayhmaan. Sielta tulhaan takas lokakuun alussa joskus, ja sitte sen jalkheen alotethaan kunnola tyot :) Nyt menhaan, mean pitaa menna kaupunkhiin nostahmaan jostain rahaa, kateistilanne on heikohko talla hetkella :D Heihei ja halauksia!

Viimein paasen taala Francistownissa kirjottahmaan! :) Saavuthiin tanne maaranpaahamme (vitsi tama ilman pistheita kirjottaminen tuntuu aina vaan niin holmolta, mutta en jaksa nyt ettia sita etta mista ne saikhaan :D) keskiviikkona noin viien maissa. Vajaan kuuen tunnin bussimatka Gaboronesta Francistowhniin meni aika kivasti ja yllattavan kivuttomasti - vessassaki paasin lopulta kerran kayhmaan :P Minusta oli mahtavaa menna bussila niin pitka matka nain heti alkhuun, ku siina naki niin paljon tata maata. Marja Alastalo, harkkaohjaajamme tuli meita vasthaan Francistownin bussiasemalle, kaytti meita kotohnaan ja sitte vei kaupan kautta mean omhaan Botswanan-kothiin. Mean asumus on muutaman kilometrin paassa Francistownin keskustasta semmosella aidatulla aluheella, jossa asuu paljon muitaki ihmisia. Mean kothiin kuuluu makuuhuone, olohuone+keittio, kylppari ja pieni vaatehuone. Mie nukun olohuohneessa ja Erika makuuhuohneessa. Asuthaan siis hyvinki mukavasti. Torakoitakhaan ei ole viela nakyny ku yhtheensa alle kymmenen, eika ne ole ollu kovin isoja onneks :D

Olhaan saatu naitten muutamien Francistown-paivien aikana tutustua aivan uskomattoman ihahniin ihmishiin. Tuo mean ohjaaja-Marja on aivan ihana nainen, tykkaan siita tosi paljon :) Ja sitte nama kaikki seurakuntalaiset ja tyontekijat taala, voi etta senthaan! Torstaiaamuna menthiin heti ensimmaisena taman seurakunnan pastorin Mayflyn ja hanen vaimonsa kotia, jossa oli pihalla semmonen pieni rakennus, jossa Mayfly piti setswanankielisen Raamattu-tunnin. Meat otethiin niin ilosesti vasthaan ja se Raamattu-opetus oli kylla mahtavaa (Mayfly siis tiivisti sen meile englanniks)! Eilen illala oli rukoushetki kirkolla, jossa ensin laulethiin ja ylistethiin, sitte piethiin raamis ja sitte rukoilthiin ja viela laulethiin. Aaa, tuntuu vaan niin hyvalta :) Taala saa kokea kylla aivan ihmeellisen ihanaa kristittyjen valista yhteytta. Ootan innola huomista, ku aamula ensiks on setswanankielinen ja sitte englanninkielinen jumalanpalvelus!

Tassa kirkolla toimii siis tammonen Tsholofelong-keskus, jossa on viikolla paivittain 75 lasta paivakoissa. Monet on tosi surkeista lahtokohista. Taala kirkolla on workshop-paivia lapsille ja nuorille, nama jarjestaa leireja, kasteopetusta, rippikoulua, on kuoroa, noita raamiksia mista kerroin ja voi ku laheskhaan kaikesta en varhmaan viela ees tia :) Tanhaan taala on menossa tuommonen Empowering the youth -workshop-paiva, ja olhaan Erikan kans kayty vahan kuuntelemassa noita tunteja. Lisaks kaythiin kuuntelemassa puolisen tuntia rippikoulutuntia. Nama vain sekottaa puheessa koko ajan aika ilosesti englantia ja setswanaa, etta karryilla pysyminen on valilla vahan hankalaa :D

Eilen olthiin aamupaivasta semmonen reilu pari tuntia tuola paivakoin puolella. Tosiaan niita lapsia on siela yhtheensa 75 ja ne on jaettu kolhmeen eri luokhaan. Niita opetethaan siela paljon, nama on siis semmosia kouhluunvalmistavia luokkia. Eilen saathiin kuulla niitten joulukuvaelmaharjotukset :) Oli ihan kasittamatonta kuulla miten paljon aanta niista lahti ku ne laulo!! :D Ja muutenki kylla, nuo on kylla niin elavaisia ja vilkhaita ja ihania lapsia! Ja olihan se jannaa huomata, miten ihmeissaan ne oli meista valkosista. Ensiks yks poika tuli hirmu natisti silittelehmaa minun hiuksia, mutta hetken paasta niita lapsia oli varhmaan kuus lahestulkhoon repimassa minun hiuksia :D Pitihan sita sitte niita vahan rauhotella. On ihmeellista, miten avoimia, rohkeita ja reiphaita nama lapset on, tulee hirmu nopeasti tekehmaan tuttavuutta eika hirveasti ujostele, paitsi tietty jotku :) Mutta nain paapiirteishaan.

Nyt voitas tasta lahtea kohta, olhaan taala kirkola nyt. Menhaan ehka vahan pyorihmaan viela kaupungille. Kiva, etta paasin nyt senthaan vahan paivittahmaan kuulumisia. Kuvia en kylla saa vielakhaan... Harmillista! Pitaa koittaa joku toinen kerta.

Kiitos rukouksista ja tuesta rakhaat siela kaukana!

Current city: Gaborone, Botswana ! Täälä sitä nyt ihan tosiaan olhaan, hurjaa! Eihän tämä ihan vielä tajuntaan ole menny, ja tämä lähetti, jonka luona nyt olhaan, sanoki, että sielu tulee noin viikon perässä seuraavalla lennolla tänne :p Mutta kylläpä tuntuu ihanalta, aivan ihanalta. Vaikka olo on kyllä hyvinki hämmentyny, koko ajan pitää toistella itelle, että sie nyt oikeasti olet Afrikassa, sie olet nyt Botswanassa! Vauuu.

Ikäväki sattumus matkalle tänne mahtu: Erikan kännykkä on kaonnu :( Heti Suomessa tuli ongelmia käsimatkatavaroitten kanssa, ku Erikalla oli sielä liian isoja rasvapurkkeja ja semmosia, ja sitte alethiin siinä hirmusessa kiihreessä tunkehmaan Erikan repusta tavaraa minun rephuun ja sitte Erika vei nopeasti sen repun vielä ruuhmaan menehviin tavaroihin. Ihan pieni hetki sen jälkheen Erika tajus, että sen kännykkä jäi sen repun sivutaskhuun, siis semmosheen joka ei mene kiinni! :/ Erika juoksi nopeasti sanohmaan siitä, mutta se virkailija oli ystävällisesti vain todennu, että oma vika jos se jäi sinne, ei voi mithään. Hirmu kiva... Oikeasti mitä palvelua! En voi uskoa, että se olis muka ollu niin vaikeaa tuossa vaiheessa saaha pois sieltä. Huhhuh. No, sitte rukoilthiin, toivothiin ja jännitethiin koko pitkä matka, että löytyyköhän se puhelin sieltä sitte ku päästhään Gaboronessa viimein käsiks niihin tavaroihin, mutta eihän sitä enhää löytyny. Nyt Erika on yrittäny täälä kovasti selvittää sitä. Voi toivottavasti se vielä löytyis jostaki!

Muuten matka tänne meni hyvin. Amsterdamissa hengailthiin jotain viis tuntia, mutta se aika meni yllättävän nopeasti. Lento Amsterdamista Nairobhiin kesti jotain melkein yheksän tuntia. Mie sain nukuttua konheessa jonku verran, mutta en nyt toki mitenkhään erityisen hyvin. Nairobhiin pääseminen oli ihmeellistä - otethiin heti ensihenkäykset Afrikan ilmaa ja aaaa se oli mahtavaa! :D Nairobin lentokenttä oli hirveän sympaattinen ja ihana, voi miten tykkäsinkhään siitä. Helposti löyethiin seuraavan lentomme portti. Kone lähti ehkä 40 minuuttia myöhässä. Meilä oli myös yllättävä välilasku Hararessa Zimbabwessa, ei tiietty sitä etukätheen :D Se oli mainiota kyllä. Porukkaa jäi paljon pois ja uutta tuli sisäle. Musiikki alko soia ku olthiin sielä ja henkilökunta suorittu pikasen siivouksen, se oli jotenki hirmu hauska hetki!

Lopulta sitte tänhään aamula olthiin Gaboronessa. Lento oli vajaat kaks tuntia myöhässä. Gaboronen lentokenttä oli yllättävän iso ja semmonen, no länsimaalainen. Täälä Gaboronen lähellä Woodpeckerissä (?) asuu Lähetysseuran lähetti Marjo Ihalainen, joka oli meitä kentällä vastassa. Kentältä menthiin ruokaostoksille Spar-kauphaan ja sitte tulthiin tänne tosiaan. Tämä on aika mahtava paikka :) Joka paikassa on kanoja ja kukkoja, koira ja kissa kuljeskelkee ulkona ja apinoita on kuulemma joka puolella. Ei tosin olla nähty vielä ku pari, mutta vähän se oli siistiä! :D Mie laitoin joskus puoli neljän maissa päiväunille ku väsytti aivan kamalasti, ja lopulta puoli kaheksan aikhaan säpsähin hereille. Syöthiin sitte päivällinen, joka oli kanaa, maissipuuroa ja sitte semmosta jotain kurpitsamuhennosta, joka oli älyttömän hyvää. Semmonen täälä lähelä asuva Tato-niminen opiskelija tuli kans syöhmään meän kanssa, se käy kuulemma aina syömässä täälä Marjon kanssa :) Se oli tosi mukava mies, jutelthiin sen kanssa pitkhään.

Huomena yritethään lähteä yheltätoista lähtevällä bussilla Francistowhniin. Minua jännittää eniten se, että sielä matkalla ei välttämättä pääse kertaakhaan vessaan! :D Tai että sillä kuuen tunnin matkala on kuulemma yks vessatauko, mutta joskus jotku oli jätetty sinne vessaan... :P Saas nähä!

Mie laitan vähän kuvia nyt tänne, tai yritän ainaki :) ... Ei onnistunu, netti toimii muuten hyvin, mutta kuvien laittaminen on ihan tajuttoman hiasta. Yritän kohta laittaa niitä Facebookhiin, jos se onnistuis paremmin!

TÄNHÄÄN!! Reilu puoli tuntia sitte heräilin muutaman tunnin yöunien jälkheen. En pahasti heräilly yön aikana ihme kyllä, mutta unen päästä kiinni saaminen kesti aika kauan. Eilinen ilta oli kyllä aikamoinen - itkeskelin vähän väliä ja sitte lopulta joskus puolenyön aikhaan purskahin lopulta ihan hysteerisheen itkhuun ja itkin vaan. Tiia laitto viestiä, jossa kerto myös sielä Norjassa kyynelehtivänsä. Soitin Tiialle ja olipa ihanaa itkeä yhessä, ku ei vitsi, mie olen nyt oikeasti ihan todella lähössä Afrikhaan :') :') :') Se on vain niin uskomatonta. Tuntuu uskomattomalta, ku niin pitkäaikanen unelma käy totheen. Itkeskelyn lisäks vietethiin Villen ja Juhon kanssa mukava pieni rooiboshetki, totta kai ja katelthiin mm. tuota yhessä kirjotuksessani jakamaani Perpetuum Jazzilen esittämää Africaa. Se on niin upea, kattokaa se kaikki!

Sain viime illan ja yön aikana niin monilta rakhailta puheluja, tekstareita, Facebook-viestejä, joissa toivothiin mulle hyvää matkaa ja Jumalan siunausta ja huolenpitoa. Tuntuu aika uskomattoman turvalliselta lähteä matkhaan, ku tietää niin monen rukoilevan minun puolesta, ja ku saa ihan todella luottaa siihen Jumalan ihmeellisheen huolenpithoon :)

Seuraavan kerran todennäkösesti sitte kirjotanki tänne Botswanasta :) Heihei ja halaus!

Vuorokausi on kerenny jo vaihtua sunnuntaiks, syyskuun kahenneksitoista päiväksi, ja sehän tarkottaa sitä, että mie lähen Botswanhaan huomenna. Oho :o

Tämä viimenen viikko ennen lähtöä on ollu ihanaa valmistautumisaikaa. Olen saanu aika rauhallisesti tehtyä viimesiä matkavalmisteluja (tosin täytynee tässä yhteyessä todeta, että koulujutut on jääny ihan kokohnaan valmistelujen varhjoon ja tämän syksyn tehtäviä onki jo vähän rästissä...) ja jotenki kaikin puolin vain hirmu rauhallisin mielin voinu valmistautua :) Se tuntuu ihanalta.

Keskiviikkona meilä oli koulussa pitkäkestoset ryhmät, ja meän ryhmän opettaja on koulumme ihana kuraattori Rimako. Meitä ei pitkäkestosessa ollu Rimakon lisäksi paikalla ku mie ja Swazimaahan myös juuriki huomena suuntaava Martiina ja voi että se hetki oli kyllä ihana hetki! :) Jutelthiin siitä, mitä olhaan kesän aikana opittu ja mitä toivothaan tältä harjottelulta, ja siinä hetkessä jotenki ymmärsin taas, että miten paljon olenkhaan nyt viime kesän aikana saanu oppia, ja miten paljon olen myös kasvanu kesän aikana. Tärkeimmäks kesän aikana "oppimakseni" asiaks sanoisin rukoilun - siis erityisesti porukassa rukoilun. Tuntuu, että kesän aikana kasvoin rukouksessa jotenki aika hurjasti, ja se tuntuu ihan mielettömän hienolta, ja vielä varsinki nyt tässä tilantheessa :) Vau.

Niinku sanoin, puhuthiin myös siitä, että mitä ootethaan tältä syksyltä. Sanoin oottavani, että saisin tämän kolmen kuukauen aikana vaikka aivan pienen hippusen verran tajuta jotain siitä, mitä Jumala on minun elämälle varannu. Rukoilen ja toivon sitä aika hirmu kovasti. Jännitänki sitä! Jumalan suunnitelmat on vaan niin ihmeellisiä :) Mutta niin, kunpa tosiaan saisin jotain suuntaa, jotain aavistusta. Se olis kyllä varhmaan hienointa, mitä tuon kolmen kuukauen aikana vois tapahtua.

Perjantaina aamupäivälä näin rakasta ystävääni Ninaa, ja vietethiin Ninan kanssa upea hetki jutellen. Sain niistä jutteluista kyllä niin paljon, niinku aina Ninan kanssa käy'yistä keskusteluista. Puhuthiin isoista asioista, ja tuntu hirveän hyvältä puhua niistä Ninan kanssa ennen lähtöä :) Perjantaina illala vielä sain viettää illan läksiäisjuhlissa, ja olipa kivaa nähä sielä monia mainioita ihmisiä!

Lisäks tähän viikhoon on mahtunu muun muassa kovin ja hyvin rakastettava lettukestityttöjenilta, kameran osto (!), jäähyväispuheluita ja paljon ihanaa aikaa Villen kanssa.

Kiitos tästä viikosta, nyt tuntuu hyvältä lähteä!

VIIKKO :) Hurjinta ehkä ikinä!

Fiilistelen kattellen ja kuunnellen YouTubesta tätä videota:

http://www.youtube.com/watch?v=yjbpwlqp5Qw

Voi että <3

Vietin viime viikolla to-su Muoniossa lapsuuenkoissani, ja voi että miten ihanaa se olikhaan. Tuntu niin hirveän hyvältä päästä vielä ennen lähtöä käyhmään kotona. Näin monien muitten rakhaitten lisäks kahta parhaista ystävistäni: saihraanhoitajaks opiskelevaa Hildaa, joka on lähössä kaks päivää minun lähön jälkheen Bangkokhiin Thaimaahan harjottelhuun, ja teollista muotoilua yliopistossa opiskelevaa Satua, joka lähtee tämän kuun lopussa vuoeks Sakshaan vaihthoon. Neljäs tyttöporukastamme, Tiia, asuu nyt jo kolmatta vuotta Norjassa. Aika jännää ajatella, että ihan muutaman viikon päästä meän neljän tytön ystäväporukasta kaikki on maailmalla, ja vieläpä niin eri puolilla maailmaa! :) Ihan mahtavaa kyllä. Voi miten ihanaa tulee olehmaan sitte jouluna, ku nähhään kaikki Muoniossa (Satuki siis ainaki todennäkösesti tulee joulun tiehnoilla käyhmään kotona), ja voihaan jakaa kokemuksemme :)

Eihän sitä tajua, että enhää viikko aikaa lähthöön. On vielä niin paljon kaikkea tekemistäki!

Lopuksi vielä vähän netistä löyettyjä tunnelmointikuvia :)

Vois olla aika alottaa! :)

Lähtö Botswanhaan on laskujeni mukhaan 26 yön päästä, hyvänen aika, siihen on alle kuukausi! Hurjalta se tuntuu, ihan todella hurjalta. Mutta niin hyvällä tavalla hurjalta, ja niin mielettömän hienolta ja ihanalta. Valmistelujen kanssa on jo melko rauhallinen olo. Kaikki kolme A+B-hepatiittirokotetta sekä jäykkäkouristus- ja kurkkumätävahvistusrokote on minhuun jo piikitetty. Huomenaamulla menen lääkähriin terveystarkastuksheen Suomen Lähetysseuraa varten ja samalla pyyän lavantautirokotheelle reseptin sekä selvitän, kuinka pitkän malarialääkityksen tarvin. Sitte rokote- ja lääkitysmeiningit onki aika lailla hoiettu, viimestä piikkiä eli lavantautirokotetta lukhuunottamassa toki. Lentoliput me varathiin jo aika hyvissä ajoin huhtikuussa, ja lähtö on siis sen 26 yön päästä, eli 13.9. Ensin lennethään Amsterdamhiin, sieltä Nairobhiin ja sieltä sitte Gaborohneen, joka on Botswanan pääkaupunki. Vielä en tiä, miten päästään Gaboronesta Francistowhniin, mutta luotan, että se vielä selvinnee :) Haaveilen vähän bussimatkasta Gaboronesta Francistowhniin, siinä ku olis aika oivaa seikkailuainesta heti matkan alkhuun!

Tulen siis olehmaan Botswanassa Francistownin seurakunnanssa työharjottelussa 13.9.-13.12., tosin molemmat kolmannettoista päivät on matkustuspäiviä. Opiskelen Kauniaisten Diakonia-ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta sosionomiksi ja kirkon lapsi- ja nuorisotyönohjaajaksi, ja tämä kansainvälisyysvaihto kuuluu meän monikulttuurisuus-opintokokonaisuutheen. Lähen Botswanhaan Suomen Lähetysseuran kautta. Siihen syynä on se, että viime syksynä ku alethiin miettiä näitä kansainvälisyysharjottelujuttuja, halusin varmistaa sen, että pääsen Afrikhaan. Meän koululla Diakilla oli silloin vain yks varma Afrikan kohde, Swazimaa, ja tiesin, että sinne hakee tosi paljon porukkaa. Ajattelin sitte, että voisinpa yrittää lähteä harjottelhuun jonku kirkon lähetysjärjestön kautta, ja päädyin Suomen Lähetysseuhraan siksi, koska Lähetysseura tekee työtä aika monissa Afrikan maissa. Aluksi viime syksynä Lähetysseuran nettisivuja selatessani haaveilin kovasti Mauritanihaan pääsystä, mutta sain aika pian tietää sen olevan mahotonta. Viime vuoen lokakuussa sain sitte sähköposthiini viestin siitä, että mie ja luokkaystäväni Erika päästhään Botswanhaan. Voin kertoa, että tunne sitä lukiessa oli melko lailla sanoinkuvaamaton ja Botswana - yllättäen - tuntu heti ihan parhaalta maholliselta maalta :) Vuosikausien unelma tulis lopulta todeks!

Mie olen unelmoinu Afrikhaan pääsystä ehkä 16-vuotihaasta asti, ja se, että nyt olen ihan todella, ihan oikeasti menossa sinne, on semmonen asia, jota on ehkä mahotonta tajuta. Pieniä tajuamisen hetkiä tulee aina välillä, ja silloin on vain pakko hetkeksi pysähtyä, lopettaa kaikki muu ja vaan ajatella, että Maria, sie olet lähössä Afrikhaan! Mielettömien onnellisuus- ja riemunpuuskien lisäks välilä kyllä myös hienoinen pelko, jännitys ja jopa kauhu valtaa ajatukset. Mitä ihmettä mie tulen siellä oikeasti tekehmään? Sopeu'unko sinne ollenkhaan? Miten tulen reagoihmaan monissa vaikeissa etheen tulevissa tilantheissa? Kaipaanko Suomea ja rakhaita ihmisiä suorasthaan tuskasesti? En tiä, en todella tiä, mutta toivon, että tämä suuri unelma ja vuosien haaveilu auttaa selviytyhmään mahollisista vaikeuksista ja ongelmista :)

Saan kyllä olla aika mielettömän kiitollinen siitä, että mulla on tämmönen mahollisuus lähteä!