keskiviikko 18. elokuuta 2010
me korkealle noustaan taas
Vois olla aika alottaa! :)
Lähtö Botswanhaan on laskujeni mukhaan 26 yön päästä, hyvänen aika, siihen on alle kuukausi! Hurjalta se tuntuu, ihan todella hurjalta. Mutta niin hyvällä tavalla hurjalta, ja niin mielettömän hienolta ja ihanalta. Valmistelujen kanssa on jo melko rauhallinen olo. Kaikki kolme A+B-hepatiittirokotetta sekä jäykkäkouristus- ja kurkkumätävahvistusrokote on minhuun jo piikitetty. Huomenaamulla menen lääkähriin terveystarkastuksheen Suomen Lähetysseuraa varten ja samalla pyyän lavantautirokotheelle reseptin sekä selvitän, kuinka pitkän malarialääkityksen tarvin. Sitte rokote- ja lääkitysmeiningit onki aika lailla hoiettu, viimestä piikkiä eli lavantautirokotetta lukhuunottamassa toki. Lentoliput me varathiin jo aika hyvissä ajoin huhtikuussa, ja lähtö on siis sen 26 yön päästä, eli 13.9. Ensin lennethään Amsterdamhiin, sieltä Nairobhiin ja sieltä sitte Gaborohneen, joka on Botswanan pääkaupunki. Vielä en tiä, miten päästään Gaboronesta Francistowhniin, mutta luotan, että se vielä selvinnee :) Haaveilen vähän bussimatkasta Gaboronesta Francistowhniin, siinä ku olis aika oivaa seikkailuainesta heti matkan alkhuun!
Tulen siis olehmaan Botswanassa Francistownin seurakunnanssa työharjottelussa 13.9.-13.12., tosin molemmat kolmannettoista päivät on matkustuspäiviä. Opiskelen Kauniaisten Diakonia-ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta sosionomiksi ja kirkon lapsi- ja nuorisotyönohjaajaksi, ja tämä kansainvälisyysvaihto kuuluu meän monikulttuurisuus-opintokokonaisuutheen. Lähen Botswanhaan Suomen Lähetysseuran kautta. Siihen syynä on se, että viime syksynä ku alethiin miettiä näitä kansainvälisyysharjottelujuttuja, halusin varmistaa sen, että pääsen Afrikhaan. Meän koululla Diakilla oli silloin vain yks varma Afrikan kohde, Swazimaa, ja tiesin, että sinne hakee tosi paljon porukkaa. Ajattelin sitte, että voisinpa yrittää lähteä harjottelhuun jonku kirkon lähetysjärjestön kautta, ja päädyin Suomen Lähetysseuhraan siksi, koska Lähetysseura tekee työtä aika monissa Afrikan maissa. Aluksi viime syksynä Lähetysseuran nettisivuja selatessani haaveilin kovasti Mauritanihaan pääsystä, mutta sain aika pian tietää sen olevan mahotonta. Viime vuoen lokakuussa sain sitte sähköposthiini viestin siitä, että mie ja luokkaystäväni Erika päästhään Botswanhaan. Voin kertoa, että tunne sitä lukiessa oli melko lailla sanoinkuvaamaton ja Botswana - yllättäen - tuntu heti ihan parhaalta maholliselta maalta :) Vuosikausien unelma tulis lopulta todeks!
Mie olen unelmoinu Afrikhaan pääsystä ehkä 16-vuotihaasta asti, ja se, että nyt olen ihan todella, ihan oikeasti menossa sinne, on semmonen asia, jota on ehkä mahotonta tajuta. Pieniä tajuamisen hetkiä tulee aina välillä, ja silloin on vain pakko hetkeksi pysähtyä, lopettaa kaikki muu ja vaan ajatella, että Maria, sie olet lähössä Afrikhaan! Mielettömien onnellisuus- ja riemunpuuskien lisäks välilä kyllä myös hienoinen pelko, jännitys ja jopa kauhu valtaa ajatukset. Mitä ihmettä mie tulen siellä oikeasti tekehmään? Sopeu'unko sinne ollenkhaan? Miten tulen reagoihmaan monissa vaikeissa etheen tulevissa tilantheissa? Kaipaanko Suomea ja rakhaita ihmisiä suorasthaan tuskasesti? En tiä, en todella tiä, mutta toivon, että tämä suuri unelma ja vuosien haaveilu auttaa selviytyhmään mahollisista vaikeuksista ja ongelmista :)
Saan kyllä olla aika mielettömän kiitollinen siitä, että mulla on tämmönen mahollisuus lähteä!
