Unelmia Afrikasta - Maria Botswanassa

Viimenen viikko pyörähti käynthiin tänhään! Huh :o Onhan se uskomatonta. Ja vaan niin ihanaa.

Ohjaaja-Marja muisti Suomen itsenäisyyspäivää niin, että hankki kirkon alttarille valkoset kukat, jotka oli solmittu siniselä nauhala. Ne näytti hurjan kauhniilta ja sai niistä ees vähän semmosta itsenäisyyspäiväfiilistä :)

Olen tämän vikan viikon meän kämpässä nyt yksin. Erika lähti eilen aamuaikasella bussila kohti Gaboronea, eli Botswanan pääkaupunkia. Erika viettää sielä viikon Botswana Music Campilla. Mirjam lähti tänhään aamula takas Mauhniin. Perjantaina Mirjam lentää Gaborohneen, mie matkaan sinne bussila. Kivaa kyllä saaha olla välissä ihan yksin! Ensimmäistä yötä yksin tuola kämpässä vähän jännitän, on sielä sen verran jänniä öitä vietetty :D Yhestä voisin kertoakki.

Yks perjantai-ilta täälä oli ollu ihan hurrrja myrsky, sato, tuuli, salamoi ja ukkosti ihan käsittämättömän paljon. Se oli just se myrsky, joka vei ihmisten taloista katot. Meiltä meni sähköt aika pian sen myrskyn alkamisen jälkheen, eikä ne tullu koko iltana eikä yönä takas. Laitethiin illala aikasten, varhmaan joskus puoli kymmenen aikhaan nukkuhmaan, ku ei nyt vaan oikein huvittanu istuskella pimeässä. Joskus puoli yhen aikhaan heräsin kuumuutheen ja kuulin, kuinka joku muovipussi minun sängyn vieressä vähän rapisi. Kännykän valola nostin niitä muovipusseja hieman peloissani, mutta ei sielä mithään ollu. Ajattelin, että ehkä oven alta tuli sen verran vetoa, että se liikutti niitä. No, hetken päästä se rapina jatku, ja niin selkeästi, että jou'uin toteahmaan itekseni, että täälä on joku eläin. Asiaa ei helpottanu se, että kaks iltaa sitte olthiin löyetty meän kämpästä jonku eläimen kakkaa, ja ku tiedustelthiin asiasta portinvartijamieheltä, se sano, että pienet eläimet, kuten hiiret, sammakot ja rotat käy päivisin sisätiloissa viilentymässä. Nähthiin sillä hetkelä ison, pulskan ja kamalan rotan juoksevan ihan läheltä meitä :D Ja se meän nurkista löytyny kakka oli kyllä sen kokonen, ettei mikhään hiiri sitä ole aikhaan saanu. Joooo. No, siinä sitte ihan kauhusta kankeana poimin jotain vaatheita päälleni ja menin herättähmään Erikan, joka luuli, että meile olhaan murtautumassa :DD No ei oltu, Maria ei vaan uskalla nukkua ku kämpässä on joku elukka. Menthiin kysyhmään ulkoa portinvartijalta, että voiskhaan se milhään tulla hakehmaan sen eläimen pois. No, se vähän hymähellen sitte tuli meän kämphään ja kännykkänsä valola meni sinne nurkhaan, missä näytin rapisheen. Erika seiso tuolila ja mie sängylläni ja Erika sanoki, että "I have seen women do this in the movies and now I am doing this myself!" :D Ja sitte jännityksen ollessa suurimmilhaan, mies nousee ja sanoo, että sielä on pieni sammakko. Meitä saatto vähän naurattaa :DDD Vartija vei sen sitte pois vähän huvittunheena, ihan syystä. Mutta ku se olis voinu olla vaikka mikä! Ja ku ei ollu sähköjä niin ei voitu ees kunnola nähä sitä :P

Eilen jumalanpalveluksessa, joka muuten oli taas vaan niin ihana ja lämmin, sanoin hyvästit seurakunnale. Siitä tuli kyllä aika haikea olo. Iltapäivälä lähethiin seurakuntaporukala käyhmään Tatisidingilla, joku 15 kilometriä Francistownista Gaborohneen päin, ku sielä yhestä perheestä on äiti kuollu perjantaina. Todennäkösesti hällä oli aids :( Täälä ku ihminen kuolee, sielä perheen kotona vietethään ilmeisesti ainaki hautajaishiin asti iltasin rukous- ja lauluhetkeä.

Nyt voisin jatkaa töitä, eli kummikirhjeitten kirjekuorien sulkemista :D Kirjotin Masasin päiväkoin ja Francistownin koululaisten kummikirhjeet, jotka siis menee Suohmeen kummeile. Se oli oikein mukava tehtävä kyllä :) Kummeja on vaan aika paljon, ja osotheitten kirjottaminen, kirjekuorien sulkeminen ja postimerkkien laittaminen on vähän puuduttavaa hommaa.

Ihanaa itsenäisyyspäivää! (:

On ollu melkonen tauko kirjottelussa. Tapahtunu on paljon, niinku ehkä saatatta tietääkki. Swazimaassa harjottelussa ollu luokkatoverimme kutsuthiin pois tästä maailmasta 9.11. Ei sitä vieläkhään tajua, eikä tajua varhmaan vielä pitkhään pitkhään aikhaan. Välilä on ihan uskomattoman vaikeaa tajuta ja ennen kaikkea hyväksyä Jumalan suunnitelmia. Onneks niihin saa silti luottaa.

Täytyy muuten sanoa, että nyt tajuan, miks siitä ekasta satheesta sanothiin ettei se ollu vielä mithään. Täälä on nimittäin ollu aikamoisia satheita sen jälkheen. Ja monta ihan todella, todella kovaa myrskyä. Yks yö heräthiin Erikan kans molemmat ukkosheen ja salamointhiin ja täristhiin molemmat kauhusta :D Lopulta ehkä reilun tunnin valvomisen jälkheen uskallethiin mennä takas nukkuhmaan. Sen jälkheen täälä on ollu myös sellasia myrskyjä, joissa puita on kaatunu ihan urakalla. Yks myrsky vei ihmisten asunnoista kattoja. Täälä oli seurakunnassa keräys yhen seurakunna naisen pois lentänheen katon takia.

Viime viikko meni Shashen Raamattukoulussa lasten ja nuorten leirilä, jonka teema oli I am fearfully and wonderfully made. Leirilä oli jotain 60 lasta ja nuorta, että ääntä ja meininkiä ihan riitti joo :D Aamusin herätys oli 5.45 ja päivä alotethiin 45 minuutin aamujumpala. Voitta uskoa, että tämä hemmoteltu suomalaispenska valitti kaikki aamujumpat tuota suurta kurjuutta suomeks Mirjamille :D Ei niitä sitte kahtena vikana aamuna enhää ollu, ku kaikki muutki tais olla niin väsyhneitä, että vähän pitemmät unet kelpas muillekki.

Leirilä saathiin kyllä välilä vähän kohata pieniä kulttuuritörmäyksiä siinä, miten lapshiin suhtau'uthaan ja näin. Meilä oli mm. yks lopulta vähän isoks paisunu lyömisepisodi, ku Mirjam ja mie molemmat tahoillamme nähthiin yksien ohjaajien lyövän lasta. No, kyllä ne saathiin onneks selvitettyä, myös niitten lasten kanssa, mutta jäi siitä silti aika hölmö olo. Lisäks täälä on aika vahvasti vallala semmonen nolaamisen kulttuuri - esim. jos lapsi vastaa väärin tai sanoo jotain vähän hassusti niin kaikki - myös ohjaajat - nauraa, eikä ainakhaan minun näkökulmasta katottuna mitenkhään kivasti, vaan vähän sillä laila pilkallisesti. Lapsia saatethaan myös väkisin laittaa luokan etheen vastaahmaan johonki kysymyksheen, vaikka ne tosi selkeästi ei tahtois tulla ja ujostelee hurjasti. Se tuntu ikävältä. Mutta mutta, näin muuten leiri meni kyllä oikein kivasti ja oli hyvä ja mielenkiintonen kokemus. Tehthiin sielä minun opastuksella perinteisiä riparin positiivisuuslappujuttuja. Yhtenä päivänä mulle kirjotethiin siihen setswanaks "you are lighter than Brazilians". No, tottahan se on :D Mirjam ja mie myös päästhiin opettahmaan nuorille yhtenä päivänä Jumalan rakkauesta. Se tunti meni kivasti :)

Viimesenä iltana vietethiin jouluaattoa. Sali oli koristeltu tosi kivasti, keskelä oli (muovi)kuusi ja seinilä nättejä jouluvaloja. Kattovalot sammutethiin ja vain jouluvalot oli päälä, ja sitte laulethiin Mary's Boychild ja sitte tätä tyttöä alko kyllä itkettää, nimittäin ensimmäistä kertaa tänä vuona sain oikein todellisen jouluolon. Ei joulun tuloa täälä vain oikeasti tajua ollenkhaan, ku on vaan ihan sikakuuma ja aurinko paistaa jatkuvasti :D Joulu voi tulla aika rysäyksellä sitte ku pääsee Suohmeen.

Kerronpa vähän yhestä aivan ihanasta perheestä, johon olhaan kirkossa tutustuttu, Tansaniasta kotosin oleva Minjojen perhe. Perheeseen kuuluu isä, äiti, kaks poikaa, Davis ja Emmanuel ja Shea(?)-niminen tyttö. Noin kaheksan vuotta sitte kolmas heän pojista kuoli leukemihaan. Tämä perhe on ihan käsittämättömän ihana, en vaan voi kuvailla kuinka sydämellisiä ne on :) Mister Minja kutsuu meitä sen tyttäriks, ja sanoo, että hällä on etuoikeus olla näitten tyttöjen afrikkalainen isä :D Pari kertaa olhaan käyty niitten kotona syömässä Mrs. Minjan mahtavia ruokia, juttelemassa ja viettämässä aikaa. Viime kerrala Mrs. Minja anto meile ihanat tansanialaiset kankhaat, joita voi käyttää esim. hamheena. Viime viikola se toimi meile ite tekemänsä paiat ja hamheet. Ja ne on vain perheenä niin ihana, ne vaan näyttää viihtyvän niin hirveän hyvin yhessä ja voi että :) Tuota perhettä tulee kyllä ihan hirvittävän kova ikävä!

Olis vaan niin paljon kaikkea kerrottavaa, mutta nyt alkaa aika loppua. Ootelhaan täälä kirkola jouluaterian alkua. Sen pitäis alkaa kuuelta, mutta mie vähän epäilen, ettei se vielä kuuelta ihan ala :D

Yheksän yötä ja olen kotona. Se tuntuu kyllä tosi hyvältä, koti-ikävä on nimittäin ihan tosi kova. Mutta mie tiän kyllä, että pian Suohmeen pääsyn jälkheen alan ikävöihmään tänne takas. Matkustelu on aika hullua, ku tuntuu, että sitä tehessä jakelee pieniä paloja sydämesthään eri puolile maailmaa.

Halauksia sinne rakhaat <3 !